Siuntion Sanomat

Etusivu » Siuntion asema » Kunta hakemassa rasiteoikeutta Bollstadintien kevyen liikenteen väylän ja radan alikulun välille

Kunta hakemassa rasiteoikeutta Bollstadintien kevyen liikenteen väylän ja radan alikulun välille

Mainokset

Kunnan teknisen toimen elokuun alussa aloittama Bollstadintien ja Siuntion aseman yhdistävän kevyen liikenteen väylän rakentaminen on ollut jäissä useamman kuukauden ajan.

Tekninen toimi rakensi kunnan maille hyvin pikaisessa aikataulussa läntisen osan kyseistä kevyen liikenteen väylää, josta alla oleva kuva.

WP_000125

Kunnan mukaan kyseinen rakennettu osa on sekä voimassa olevan asemakaavan että uuden hyväksytyn, toistaiseksi kuuluttamattoman, yleiskaavan mukainen. Uuden yleiskaavan mukainen asemakaava on valmisteilla, eikä sen voimaantulon ajankohdasta ole tietoa.

Jo rakennetun väyläosuuden jatkamiseksi tekninen toimi käynnisti meneillään olevan pakkolunastusmenettelyn, joka koskee voimassa olevan asemakaavan mukaista 120 m2:n maa-aluetta.

Uudessa hyväksytyssä yleiskaavassa tehtyjen muutosten mukaan nyt suunnitellun kevyen liikenteen väylän rakentamaton osa ei kuljekaan suoraan itään Asematielle, vaan etelään radan alikulun kohdalta. Kunnan käsityksen mukaan meneillään olevissa lunastuksissa on ollut jo perusteena se, että kunta olisi tosiasiallisesti jo päättänyt uudesta linjauksesta.

Nyt kunta on etsimässä ratkaisua keskeneräiseksi jääneeseen väylän rakentamiseen hakemalla rasitetoimituksella rasitetta puuttuvalle osalle väylää. Asia on päätettävänä illan (24.11) kunnanhallituksen kokouksessa.

Kunnan näkemyksenä on, että maanomistajan kanssa ei ole päästy yksimielisyyteen luvasta tai kaupasta, joka mahdollistaisi kunnalle oikeuden suoran yhteyden rakentamiseen nyt rakennetulta väylän osalta radan alikulkuun. Tästä syystä on päädytty ehdottamaan rasitetoimitusta.

Elokuun alussa teknisen toimen järjestämässä tiedotus- ja keskustelutilaisuudessa kunnan puolelta esitettiin hyvin selkeä ja suoraviivainen ilmaisu siitä, että kunta ei tule maksamaan asianomaisille kahdelle maanomistajalle rahallista korvausta hankittavaksi aiotusta maasta.

Samalla kävi ilmi, että suunnitellun kevyen liikenteen väylän kokonaiskustannuksia rajoittaa kyseisen tyyppisiin rakennustöihin varattu kiinteä summa, joka on teknisen johtajan suoraan hallinnoima.

Maanomistajat ilmaisivat kuitenkin selkeästi kyseisessä tilaisuudessa halukkuutensa sekä maan myymiseksi kunnalle että muiden ehtojen neuvottelemiseksi kunnan kanssa siten, että kunta voisi toteuttaa kaavailemansa väylän.

Katso myös: Monitoimihalli-osakeyhtiön ja kunnan yhteistyösopimus kunnanhallituksen käsittelyyn maanantaina

Mainokset

Vastaa (huom. toimitus pidättää oikeuden olla julkaisematta kommenttia. Kommentissa tulee olla todennettavissa oleva sähköpostiosoite, vaikka se tulisikin julkaistavaksi nimimerkillä.)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: