Siuntion Sanomat

Etusivu » Paikallispolitiikka » Monitoimihalli-yhtiön ja kunnan välinen yhteistyösopimus valtuustokäsittelyyyn

Monitoimihalli-yhtiön ja kunnan välinen yhteistyösopimus valtuustokäsittelyyyn

Mainokset

Siuntion Monitoimihalli

Monitoimihalli-yhtiön Sjundeå Allaktivitetshall Ab:n ja Siuntion kunnan välisen yhteistyösopimuksen hyväksyminen tulee maanantain 8.12 valtuustokokouksen käsittelyyn (KV § 67).

Kunnanhallituksen maanantaina 24.11 äänin 5-4 hyväksymän ehdotuksen mukaan kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy luonnoksen Sjundeå Allaktivitetshall Ab:n ja kunnan väliseksi yhteistyösopimukseksi, jonka mukaan kunta sitoutuu takaamaan myöhemmin investointiin tarkoitettavan lainan, mikäli se katsoo, että takauksen riski on järkevässä suhteessa kunnan kantokykyyn, eikä riski toteutuessaan vaaranna kunnan toiminnan jatkuvuutta ja laina ja takaus on muiden sopimuyksen ehtojen mukainen.

Maksimitakauksen ylärajaksi on arvioitu 1,5 miljoonaa euroa.

Lisäksi kunnanhallitus päätti maanantaina 24.11, että se käynnistää selvitystyön vaihtoehdosta, jossa kunta olisi omistajana monitoimihalli-yhtiössä, joka myös hallinnoisi sekä uutta rakennettavaksi suunniteltavaa monitoimihallia että kunnan omistamaa liikuntahallia.

Monitoimihalli-yhtiön omistaa vuoden 2012 joulukuussa perustettu yhdistys Sjundeå intresseförening rf.


Aiheeseen liittyviä aikaisempia uutisia:

Siuntio selvittämään omistusta monitoimihalli-yhtiössä – OKM:ltä tukea 750 000 euroa (25.11.2014)

Monitoimihalli-osakeyhtiön ja kunnan yhteistyösopimus kunnanhallituksen käsittelyyn maanantaina (23.11.2014)

Mainokset

Vastaa (huom. toimitus pidättää oikeuden olla julkaisematta kommenttia. Kommentissa tulee olla todennettavissa oleva sähköpostiosoite, vaikka se tulisikin julkaistavaksi nimimerkillä.)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: