Siuntion Sanomat

Etusivu » Paikallispolitiikka » Kunnan ja monitoimihalli-yhtiön yhteistyö etenee: täsmennetty yhteistyösopimusluonnos hyväksyttiin

Kunnan ja monitoimihalli-yhtiön yhteistyö etenee: täsmennetty yhteistyösopimusluonnos hyväksyttiin

Mainokset

Siuntion Monitoimihalli

Siuntion kunnanvaltuusto hyväksyi maanantai-illan (8.12) kokouksessaan Monitoimihalli-yhtiön Sjundeå Allaktivitetshall Ab:n ja Siuntion kunnan välisen yhteistyösopimusluonnoksen pitkän väännön jälkeen muutetussa muodossa.

Asian käsittely kesti yli tunnin puheenvuoroineen ja äänestyksineen.

Yhteistyösopimusluonnosta koskevan asian pohjaehdotuksena oli kunnanhallituksen maanantaina 24.11 äänin 5-4 hyväksymä ehdotus, että kunnanvaltuusto hyväksyisi luonnoksen Sjundeå Allaktivitetshall Ab:n ja kunnan väliseksi yhteistyösopimukseksi, jonka mukaan kunta sitoutuu takaamaan myöhemmin investointiin tarkoitettavan lainan, mikäli se katsoo, että takauksen riski on järkevässä suhteessa kunnan kantokykyyn, eikä riski toteutuessaan vaaranna kunnan toiminnan jatkuvuutta ja laina ja takaus on muiden sopimuksen ehtojen mukainen.

Käytettyjen puheenvuorojen aikana Siuntion Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Heikki Kaisla teki vastaehdotuksen asian palauttamiseksi uudelleen valmisteltavaksi yhteistyösopimuksen luonnoksen päivittämiseksi siten, että se on sovitettu vastaamaan kunnanhallituksen käynnistämän valmistuneen selvitystyön mahdollisia tuloksia sekä lisäselvitysten tekemistä varten, muun muassa: monitoimihallin käyttötaloutta ja siitä mahdollisesti kunnalle aiheutuvia taloudellisia vaikutuksia koskevat selvitykset; kunnan omaisuuden hallintaan liittyviä mahdollisia muutoksia (vrt. mahdollinen nykyisen kunnan urheiluhallin siirtyminen toisen sopimusosapuolen hallintaan) ja niistä mahdollisesti kunnalle aiheutuvia taloudellisia vaikutuksia koskevat selvitykset; mainitun mahdollisen lainan takauksesta aiheutuvan riskin analyysi suhteessa kunnan kantokykyyn ja mahdollisen riskin toteutumisesta kunnan toiminnan jatkuvuudelle aiheutuvia vaikutuksia koskevat selvitykset.

Monissa puheenvuoroissa yhdyttiin Heikki Kaislan ryhmäpuheenvuorossa esille tuomaan huoleen hyväksyttävänä olevan sopimuksen vaikutuksista kunnan talouteen ja talouden tasapainottamiseen. Lisäselvitysten tarve tunnustettiin laajalti. Kritiikkiä sai myös osakseen jälleen kerran suuriin päätöksiin liittyvä kiireellisyys, vaikka asiaa oli periaatteessa valmisteltu jo pitkään. Tästä huolimatta ainoastaan Siuntion sosialidemokraattien Minna Sneck asettui kannattamaan Siuntion Kokoomuksen valtuustoryhmän palautusehdotusta.

Siuntion Kokoomuksen vastaehdotus hävisi kuitenkin kunnanhallituksen pohjaehdotukselle äänin 18-7 (Kaisla, Louekoski, Penttinen, Mäenpää, Vierinen, Valtavaara, Sneck). Kaksi valtuutettua äänesti tyhjää (Tanskanen, Haanpää). Päätöksestä jätettiin yksi eriävä mielipide (Louekoski).

Puheenvuorojen aikana esitettiin myös muutosehdotuksia yhteistyösopimusluonnoksen tekstiin, jotka hyväksyttiin valtuustokokouksessa palautusehdotuksesta äänestämisen jälkeen.

Sopimusta täsmennettiin muun muassa siten, että kunnanvaltuusto arvioi takauksen myöntämistä koskevat riskit suhteessa kunnan kantokykyyn erillisessä takauksen myöntämistä koskevassa käsittelyssä. Lisäksi täsmennettiin, että ennen takauksen myöntämistä sovitaan ehdoista, joilla kunta vuokraa hallivuoroja monitoimihallista. Myös sopimuksessa määriteltyjen ohjausryhmän ja rakennustoimikunnan kokoonpanot tarkentuivat.

Valtuuston puheenjohtajan tiedustellessa ovatko kaikki ymmärtäneet minkälaisia ehdotuksia keskustelun aikana on tehty, esitti Siuntion Kokoomuksen valtuutettu ja kunnanvaltuuston II varapuheenjohtaja Arto Penttinen illan osuvimman kommentin:

Puheenjohtaja, olen ymmärtänyt ja totean, että aika paljon tässäkin salissa nyt muokattiin sopimusta. Ei tämä ihan valmis ollut tämäkään.

Monitoimihalli-asian jälkeen käsiteltäviä asioita oli vielä noin kymmenen pykälän verran. Eräs RKP:n miesvaltuutettu katsoi aiheelliseksi poistua kokouksesta suuremmitta selityksittä.

Huumoriakaan ei vuoden viimeisestä valtuustokokouksesta puuttunut.


Kirjoitusta päivitetty 9.12 (klo 11.55) Siuntion Kokoomuksen vastaehdotuksen osalta saadun täsmällisemmän tiedon perusteella.

Mainokset

Vastaa (huom. toimitus pidättää oikeuden olla julkaisematta kommenttia. Kommentissa tulee olla todennettavissa oleva sähköpostiosoite, vaikka se tulisikin julkaistavaksi nimimerkillä.)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: