Siuntion Sanomat

Etusivu » Paikallispolitiikka » Ensi vuonna ei varaa tarjota joustavampia päivähoitoaikoja

Ensi vuonna ei varaa tarjota joustavampia päivähoitoaikoja

Mainokset

Siuntio ei tarjoa ensi vuonna joustavampia päivähoitoaikoja ilta- tai vuorotyötä tekevien vanhempien lapsille.

Tämä ilmenee sivistyslautakunnan keskiviikkona 10.12 hyväksymästä vuoden 2015 käyttösuunnitelmasta. Asiasta uutisoi ruotsinkielinen Yle Länsi-Uusimaa torstaina 11.12.

Syynä muutokseen on kunnan tiukka taloudellinen tilanne: ei ole varaa.

Myös liikuntapalveluista on leikattu seurojen avustuksia ensi vuonna reilu 30% vuoden 2014 tasoon nähden. Lisäksi välineistöä uusitaan aiempaa vähemmän.

Vuonna 2015 keskitytään ulko- ja luontoliikunnan olosuhteisiin ja niiden kehittämiseen.

Kirjaston aineistomäärärahoista on jouduttu leikkaamaan n 20%.

Tulevana vuonna kirjastoa ja sen toimintaa pyritään kehittämään. Kirjaston houkuttelevuutta pyritään parantamaan ja siten palvelemaan kuntalaisia entistä paremmin.

Nuorisotoimen etsivän nuorisotyön kehittämistä jatketaan ja aloitetaan ehkäisevän päihdetyön strategian laatiminen.


Lähde:

Svenska Yle Västnyland, ”Inget nattdagis i Sjundeå”, 11.12.2014

Aihepiiriin liittyviä aikaisempia uutisia:

Kunnan ja monitoimihalli-yhtiön yhteistyö etenee: täsmennetty yhteistyösopimusluonnos hyväksyttiin, 8.12.2014

Päivähoitomaksuperiaatteet joustavammiksi vuorotyötä tekeville ja opiskeleville vanhemmille, 1.12.2014

Siuntion kunta:

Varhaiskasvatus (päivähoito)

Mainokset

Vastaa (huom. toimitus pidättää oikeuden olla julkaisematta kommenttia. Kommentissa tulee olla todennettavissa oleva sähköpostiosoite, vaikka se tulisikin julkaistavaksi nimimerkillä.)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: