Siuntion Sanomat

Etusivu » Jätehuolto » Svenska Yle: Jätehuoltoyhtiöiden fuusio lykkääntyy edelleen

Svenska Yle: Jätehuoltoyhtiöiden fuusio lykkääntyy edelleen

Mainokset

Itä- ja Länsi-Uusimaa eivät saa vielä yhteistä jätteenkäsittelyä, sillä Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy:n ja Rosk’n Roll Oy Ab:n fuusio on lykkääntymässä edelleen, kertoo Svenska Yle Östnyland sunnuntain 4.1 uutisessaan. Yhtiöt ovat kuntien omistamia jätehuoltoyhtiöitä.

Svenska Ylen mukaan alunperin vuodenvaihteeseen 2014-2015 suunnitellun yhdistymisen tähtäin on siirretty vuodenvaihteeseen 2015-2016. Syynä aikataulun venymiseen on käynnissä oleva oikeusprosessi.

Viivästyksistä huolimatta monia käytännön toimintatapoja pyritään yhtenäistetään, vaikka varsinainen yhdistyminen ei ole vielä toteutunut.

Fuusion jälkeen uuden yhtiön nimeksi on tulossa Rosk’n Roll Oy Ab. Toimitusjohtajaksi on tulossa Jukka Paavilainen, joka toimii tällä hetkellä yhtiöiden fuusiojohtajana.

Fuusiossa yhdistyvät myös Länsi-Uudenmaa ja Itä-Uudenmaan jätelautakunnat. Uuden Rosk’n Roll Oy Ab:n toimialueella tulee olemaan yhteensä noin 230 000 asukasta.

Yhdistymisen jälkeen yhtiöllä tulee olemaan edelleenkin toimistot ja jätekeskukset sekä Lohjalla että Porvoossa.

Yhdistyminen on viivästynyt monia vuosia, sillä kuntien omistamat jätehuoltoyhtiöt ovat allekirjoittaneet yhdistymissopimuksen jo vuonna 2012.

Siuntio on yksi Rosk’n Roll Oy Ab:n Länsi-Uudenmaan seitsemästä omistajakunnasta.

Lainsäädännön tiukentuessa yhdistymisellä pyritään turvaamaan asukkaille paremmat jätehuoltopalvelut, tehostamaan jätteiden hyödyntämistä sekä vähentämään jätehuollon kehitystyöhön liittyviä taloudellisia riskejä.


Lähteet:

Svenska Yle Östnyland, ”Sopfusion skjuts upp”, 4.1.2015

Rosk’n Roll Oy Ab, ”Faktaa fuusiosta”

Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy, ”Uuden Rosk’n Rollin synty lykkääntyy”

Mainokset

Vastaa (huom. toimitus pidättää oikeuden olla julkaisematta kommenttia. Kommentissa tulee olla todennettavissa oleva sähköpostiosoite, vaikka se tulisikin julkaistavaksi nimimerkillä.)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: