Siuntion Sanomat

Etusivu » Posts tagged 'AVI'

Tag Archives: AVI

Mainokset

Mielipide: Kunnallinen itsehallinto vai kunnallinen mielivalta?

Onnittelut vaan 150-vuotiaalle kuntien itsehallinnolle! Kuntien itsehallinto oli aikoinaan suuri saavutus, mutta täytyy todeta, että rajansa kaikella.

Suomalainen kunnallinen itsehallinto on tullut osaksi tiensä päähän ja sitä on jo liikaa.

Lisääntynyt itsehallinto on tuonut kuntapolitiikan pariin kuntalaisten epätasa-arvoisen kohtelun, keinottelun, välinpitämättömyyden, röyhkeyden ja ahneuden. Hyvä-veli-verkostot ovat myös vahvistaneet otettaan, kuten varsin hyvin tiedetään alan tutkimusten perusteella.

Kuntalaisen elämä on kiinni siitä, minkälaisessa kunnassa satut asumaan, minkälaisia virkamiehiä ja päättäjiä kunnassa sattuu olemaan. Tärkeintä olisi kunnioittaa kuntalaisia, heidän toiveitaan ja pyrkiä kaikin tavoin hyvään ja arvokkaaseen elämään.

Tavoite ei saisi olla se, että kuntalaisten elämää pyritään kaikin tavoin hankaloittamaan, esimerkiksi salailulla, pienen piirin vehkeilyllä tai ”kostamalla”.

Kuntalaisten oikeusturvaa on myös heikennetty itsehallinnon myötä. Valvovat oikeusviranomaiset, kuten AVI (aluehallintovirasto), oikeuskansleri, eduskunnan oikeusasiamies pyörittelevät vuosia kuntalaisten kanteluita ja valituksia.

Päätökset haudataan kunnan arkistoihin ja moitteet, huomautukset ja parannusehdotukset eivät johda mihinkään. Tämä kallis ”valvonta” pitäisi uudistaa kokonaan.

Pahimmillaan kunnissa poliitikot ja virkamiehet voivat halutessaan pyöritellä asiaa kuin asiaa ”suojaverkostojensa” varmistaman rajattoman vallan periaatteilla: puhtaaseen mielivaltaan saakka.

Valta on myös vastuuta.

Korkeimmat oikeusviranomaiset istuvat norsunluutorneissaan ja kuvittelevat, että heidän päätöksillään olisi jotakin merkitystä: vai kuvittelevatko tai piittaavatko edes?

Toisissa kunnissa päätöksiä kunnioitetaan ja toisissa ei. Siuntiossa ei ole mikään muuttunut päätöksien myötä. AVI:stakin sanottiin muutama vuosi sitten, että kunnanhan pitäisi itse valvoa, että esimerkiksi koulu toimii asianmukaisesti, että se kuuluu automaattisesti vastaavien virkamiesten ja luottamushenkilöiden tehtäviin.

Mutta, mitä tehdä silloin, kun tämä valvonta ei toimi?

Kenen vastuulla on esimerkiksi koulun järjestyssääntöjen noudattaminen? Kysyttäessä tätä niiltä, joihin AVI:kin on viitannut, on törmännyt välinpitämättömyyden paksuun muuriin. Sen sijaan kysyjien häiriköiksi leimaamiseen irtoaa loputtomasti resursseja!

Valta on myös vastuullisuutta.

Nimim. Mielivaltaan kyllästynyt

Mainokset

AVI: Lastensuojelulaissa määritellyt määräajat ylittyivät viidessä läntisen Uudenmaan kunnassa

Etelä-Suomen aluehallintoviraston (AVI) torstaina 29.1 julkistaman tiedotteen mukaan lastensuojelulaissa määritellyt määräajat ylittyivät 22 Uudenmaan kunnassa, sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymässä tai yhteistoiminta-alueella.

Määräaikojen toteumatiedot keräsi terveyden- ja hyvinvoinnin laitos (THL) seurantajaksolta 1.4. – 30.9.2014.

Läntiseltä Uudeltamaalta määräajat ylittyivät Lohjalla, peruspalvelukuntayhtymä Karviaisessa (sis. Vihti ja Karkkila), Raaseporissa ja Siuntiossa.

Vuoden 2014 alusta lastensuojelulakiin lisättiin pykälä, joka mahdollisti jatkuvan lakisääteisen tiedonkeruun aloittamisen kunnilta määräajoissa pysymisestä. Tämä mahdollistaa valvontaan liittyvien käytäntöjen nopeuttamisen, keventämisen ja yhdenmukaistamisen valtakunnallisesti.

AVI:n valvonnan piiriin joutuvat ne kunnat, jotka eivät ole pysyneet määräajoissa.

Kyseiset kunnat, sote-kuntayhtymät tai yhteistoiminta-alueet tulevat saamaan AVI:lta asiaa koskevan päätöksen.

Seuraamukset määräaikojen ylittämisistä ovat tapauskohtaisia ja perustuvat AVI:n harkintaan. Mahdollisia seuraamuksia voivat olla: huomion kiinnittäminen toiminnan asianmukaiseen järjestämiseen ja hyvän hallintotavan noudattamiseen, huomautus vastaisen toiminnan varalle ja määräys puutteiden korjaamiseksi, tarvittaessa sakon uhalla tehostettuna.


Lähteet:

Etelä-Suomen AVI

Valvira

%d bloggers like this: